torstai, 10. syyskuu 2015

Elo-syyskuun gämbläykset

Elokuun lopulla pelattiin EPT Barcelona, jossa oli suomalaisia pokerinpelaajia sankoin joukoin. Innolla seurasin kotoa käsin muutamien tuttujen edesottamuksia turnauksissa ja käteispeleissä. Pienemmässä Estrellas poker tourin pääturnauksessa oli jopa 3300 pelaajaa ja yli 5000€ sisäänoston EPT pääturnauksessakin yli 1700 pelaajaa. Suomalaisia oli tuttuun tyyliin mukana reilusti, mutta isommat voitot kiersivät suomalaiset tällä kertaa kaukaa, poislukien Jani Sointulan finaalipöytäsijoitusta ja noin 300,000 euron palkintorahoja high roller turnauksesta. EPT turnauksen aiemmin voittanut Jens Kyllönen pärjäsi pitkälle EPT pääturnauksessa, pudoten lopulta noin sijalla 60/1700, mikä on kelpo suoritus mutta ei tietysti paljon lämmitä pelaajan itsensä mieltä. Omista gämbläyksistä ei näiltä osin ole paljon kerrottavaa, sillä muutamat kymmenien tai sadan euron talletukset eivät ole lähteneet toivottuun lentoon. Pelasin mm. MPN pokeriverkossa 50€ omahaturnauksen, joka päättyi jo ennen rahasijoja. Tämän lisäksi satunnaiset shotit netin rulettiin ja kolikkopeleihin eivät tuoneet kunnon voittoja. Pelit lähti perus kaavan mukaan että alkuun pääsi bonuspeleihin ja sai jopa vähän ilmaiskierroksia, josta noin 200-400€ nousut. Tämän jälkeen kuitenkin arpaonni alkoi tökkimään ja kun panosta kasvatti 5 euroon voitot loppui kuin seinään ja voitot sulivat nopeasti. Screenshottia isommista voitoista on tulossa heti kun voittoja napsuu kohdalle. Sitä odotellessa

tiistai, 25. elokuu 2015

Moikka maailma!

Onnittelut uudesta blogistasi!

Tämä on esimerkkiartikkeli. Uutta sisältöä voit luoda blogin hallinnan kautta. Voit poistaa tämän artikkelin artikkeliarkiston kautta.

tiistai, 25. elokuu 2015

Aloitus

Blogin kirjoittaja on 24-vuotias elämäntapagämbleri, joka rakastaa kaikenlaista gämbläystä Rayn peliautomaateista, vedonlyöntiin. Kaikki alkoi jo alaikäisenä veikkauksen pitkävedolla ja Rayn jokeripokerilla ja tuplapotilla. Pokeribuumin aikaan tuli hakattua myös korttia mutta se on sittemmin jäänyt kassan mentyä poikki kerta toisensa jälkeen, parhaina aikoina kassaa oli isojen pokeriturnausvoittojen vuoksi nuorelle miehelle vähän liikaakin. Tulen kertomaan täällä rahapelien swingeistä ja niiden vaikutuksesta omaan mielentilaan voittoputkien ja tappioputkien aikana. Ehkä myös suurimmista voitoista ja tappioista pokerissa ja muissa rahapeleissä. Bloginpitäjä rahoittaa pelit pätkätöillä eikä toivottavasti sorru enää pikavippeihiin kuten on muutamassa pelikierteessä käynyt.

 

Tervetuloa lukemaan